Monday, August 16, 2010

Kuumaa!

Hei!

Pitkän ajanjakson jälkeen olen palannut blogin pariin. Kuten otsikko jo kertoo, on tämän kesän teema ollut kuumuus. Lämpötilat ovat olleet erittäin lämpimiä ja samaa voi sanoa rajatiedon tapahtumista.

Lääketiede: Kuten Rauni-Leena Luukanen-Kilde ilmoitti viime syksynä Oulussa taiteiden yönä, sika-influessa, joka uhkasi paisua pandemiaksi asti, ei sitä tietenkään tehnyt. Rauni-Leenan varoituksen levittyä kulovalkean lailla maahamme eivät kaikki suostuneet rokotusta hakemaan. Ja kas, nyt meillä on yli miljoona turhaa ja kohta vanhetunutta rokotusannosta. Olemme siis pelastuneet kansainväliseltä yritykseltä tuhota ihmiskunta. Hienoa ja selkeä voitto oikeamielisille.

Tulevaisuus ja maailmanloppu: Vuosi 2012 lähestyy ja Mayojen ennustukset toteutuvat tuolloin juurikin 21.12.2012.
Vai toteutuvatko. Rajatiedon tutkijat ovat tutustuneet Mayojen ja egyptiläisten laskelmiin ja esille tulleisiin erittäin vanhoihin kiinalaisiin laskelmiin ja tulokset ovat olleet erittäin hämmentäviä. Laskelmissa on havaittu pienoisia virheitä ja uudet laskelmat ovat vieneet tietokoneilta lähes 7 kuukautta. Nyt uudet tulokset viittaavatkin noin vuotta aikaisempaan ajankohtaan eli 2011 syksyyn! Seuratkaa lehdistöä ja tätä blogia. Lisätietoa tulossa. Maailmanloppu lähenee...

Ufot: Suomessakin huomiota herättänee ns "tulitikkulaatikko-ufot" ovat herättäneet hämmennystä. Täysin tavanomaisissa videofilmeissä on ollut usein merkkejä ufojen toiminnasta. Yleisesti oletetaan, että kyseessä on mikro-ufot, jotka syystä taikka toisesta ilmaantuvat kuvatulle videokuvalle aiheuttamaan hämmennystä. Franz Krohnberg Sveitsistä on jo tehnyt raportin, jossa väitetään pienikokoisten ufojen olevan varoitus tulevasta. Näin omituisen todistusaineiston kohdalla on kuitenkin pakko tehdä poikkeus ja odotella uusia havaintoja.

Nord Thule toimii taas täysillä, sillä Vesiportin poikien katoamisen aiheuttama tyhjiö on saatu paikatuksi uuden teamin toimesta. Tämä vielä nimetön ja hiljainen teami tulee suorittamaan ensiesiintymisensä lähiaikoina.

Tapani Kuningasta muistellen,

+Agentti Seljes