Thursday, June 07, 2007

Horoskooppien paluu ja radioaktiivinen lääkitys

Hyvä ja armas ystäväni Agentti Seljes tarjosi minulle, Rouva Zodiakille, mahdollisuutta osallistua rajatiedon ja positiivisen ajalletun levittämiseen. Tottakai minä tartun näin hienoon ja viehkoon tilaisuuteen käsiksi!

Gentlemanniagentti Seljes onkin urauurtavasti käsitellyt ulkoavaruuden olentoja ja heidän motiivejaan, sekä pröystäilevän työväenluokan nousukkaisen yrityksiä tuhota noiden rauhaarakastavien avaruusystäviemme suhtautumista meihin ja järjellisellä aivotoiminnalla varustettujen ihmisten välillä.

Ilmeisesti rakkaita ystäväolentoja on onnistuttu tuhoamaan tai vangitsemaan kuluneen 60 vuoden aikana aivan liikaa, sillä telepaattiset kontaktit ovat muuttuneet vaarallisiksi ja ne ovat harventuneet. Niinpä olen kehitellyt opetuslapsieni ja galaktisten kontaktieni pienellä avustuksella tavan, jolla kommunikointi on mahdollista saada aikaiseksi ilman huikeaa ja järkyttävää vaaratilannetta! Horoskoopit!

Nuo ihanat tähtikuviot, joiden liikettä universumin jumaluudet ja hyväoppineet säätelevät, kertovat meille usein juuri ne asiat, jotka meidän olisi hyvä tietää ja juuri sopivassa muodossa! Nyt kun naisellinen vaikutusvalta on vuosituhansien jälkeen viimeinkin nousemassa johtoasemaan niin onkin aika esitellä uudet tähtikuviot, jotka tulevat elämiämme säätelemään ja johdattamaan tuonpuoleiseen, josta eläimellisessä hierarkiassa nouseminen on täysin mahdollista. Tänään esittelen taivaan näkyvimmän tähtikuvion:

"Aureuksen pässi"
Aureuksen pässi on näkyvissä kolmannelle silmälle suurimman osan päivää. Sen avulla salaisuudet ja tulevaisuuden mysteerit avautuvat hetkessä. Sen näkemiseen luonnollisena tarvitaan alkemian oppeja, joita opettavat vain ja ainoastaan asiaan vihkiytyneet munkit ja nunnat. Abduktion kokeneet henkilöt ovat erityisen alttiita Aureuksen pässin näkemisessä, sillä Aureuksen tunnistaa juuri radioaktiivisista mineraaleista, joita käytetään esimerkiksi lääkkeenä aivojen vajaatoiminnan ja mielen järkkymisen poistamiseksi. 1990-luvulla tätä yritettiin Nestle Corporaation toimesta sillä he ujuttivat radioaktiivista ainetta useisiin Bona vauvanruokapurkkien sisältöön aikomuksena luoda Oulun seudulle Aureuksen pässin koulukunta, jonka avulla Nestle olisi voinut hallita ruokamarkkinoita mielensä mukaan. Tämän asian minulle kertoi eräs korkea-arvoinen ranskalaisupseeri eräässä kokouksessa!

Toimiessani ihanaisena ja menestyksekkäänä ennustajana ja astrologina olen usein törmännyt samanlaisiin selityksiin, ja olenkin vakuuttunut siitä, että kosmiset totuudet ovat kaikkien saatavissa, kunhan nurjapäiset estelijät saadaan poistettua tavalla taikka toisella. Tulen tekemään kaikkeni, että suomalaiset saisivat osansa radioaktiivisesta lääkityksestä ja he pääsisivät yhtenä kansakuntana mukaan kosmisen yhtenäisyyden matkalle johon Aureuksen pässi heidät voi johdattaa! Tukekaa siis meidän ja Gentlemanni Seljeksen ja hänen hengenheimolaisten pyrkimyksiä kohti lopullista totuutta ja valaistumista!


Kesäkuun 8. päivä, aurinkoinen Kerava ja Rouva Zodiakki toivottavat teille tähtikirkasta kesää.


Friday, May 04, 2007

Return of the Police of Truth

Olen palannut Suomeen!

Olen pahoillani tätä blogia ja nettisivuani seuraaville elämänmuodoille pitkästä poissaolostani.
En tällä hetkellä pysty kertomaan viimeaikojen tapahtumista muuta kuin sen verran, että Suomea uhkaa intergalaktinen voima! Mutta uhka on onnistuttu torjumaan ainakin pariksi vuodeksi elleivät "Projekti Pernajan" johtohenkilöt jälleen kykene tilannetta sekoittamaan...

Oulun ja Lapin läänien alueella on sattunut ja tapahtunut asioita, jotka viittaavaat kaikkea muuta kuin normaaliin puolustusvoimien toimintaan. Ystäväni sisäasiainministeriössä ovat myös antaneet viittauksia siihen, että hallituksen korkeimmat tahot ovat sekaantuneet kuvioihin. Ehkä pahin mahdollinen on tapahtumassa ja puolustusvoimat, hallitus ja kaupallinen sektori ovat viimeinkin yhdistäneet voimansa, kenties ulkopuolisen uhan vuoksi, ja suunnittelevat jotain karmaisevaa...

Kuten Oritkarin tapahtumia kuvaillessani kävi ilmi, on Kemin ja Oulun tienoilla on tekeillä jotain. Muutama aika sitten törmäsin kuitenkin harvinaisen vakuuttavaan todistusaineistoon!
Oulun sääkamerat (Vaisalan tekemät eli erittäin luotettavista laitteista on kyse) kuvaavat kiinteiltä paikoilta sääkuvaa, joiden avulla kaupunkilaiset voivat tarkistaa säätilan. Iltakävelyllä Pokkisen sillan kohdalla minua kohtasi näky, joka aiheutti melkein sydänkohtauksen!





Vastaan lensi täydellisessä muodostelmassa viisi tai kuusi hohtavaa esinettä, jotka ovat näkyvillä kuvan keskellä. Sääkamera valitettavasti tallensi vain tämän hetken, mutta esineet erottuvat kuitenkin selkeästi ja minkäänlaista huijaamisen mahdollisuutta ei siis ole. Esineet lensivät pohjoisesta päin ja nimenomaan poispäin Kemin kaupungista. Olivatko ulkoavaruuden oliot etsimässä kadonneita tovereitaan vai oliko tämä vain puolustusvoimien testilento? Nimittäin tutka ei esineitä havainnut ja en ole saanut yhtään kunnollista raporttia tapahtumasta paikallisilta enkä myöskään ufotutkijoiden puolelta. Ainoa viittaus oli Pub Kuution edustalla kuultu, humaltuneen ja huonomuistisen miehen, kertomus samaisista lentävistä esineistä. (Huom! Kuvan saa isommaksi sitä klikkaamalla!)

Tutkimuksia tullaan jatkamaan niin kauan kunnes totuus paljastuu.

Ilouutisena voin kertoa, että tällä samaisella blogilla alkaa tiedottamaan myös rajatiedon ihmisten hyvin tuntema Rouva Zodiakki. Hän on kiinnostunut raporteistani ja aikoo avata viisaan ja sanaisen arkkunsa lähipäivien tai viikkojen aikana. Toivotan Rouva Zodiakin tervetulleeksi totuuden metsästäjien jaloon joukkioon.

+Agentti seljes